Olla itselle hellä

Kaveri linkitti facebookiin Kristin Neffin kovin tieteellisen artikkelin siitä, miksi itselleen kannattaa olla hyvä ja hellä. Myötätuntoinen. Hyväksyä se, ettei voi olla paras kaikessa.

Tämä on mielestäni erityisen mielenkiintoinen aihe siksi, etten ole ikinä koskaan henkilökohtaisesti edes kuvitellut olevani hyvä missään. Olen syntynyt keskitason taapertajaksi. Okei… vuosien myötä olen onnistunut kehittämään poikkeuksellista taitoa esimerkiksi tanssissa, mutta tiedän olevani hyvä vain verrattuna heihin jotka eivät aktiivisesti tanssia harrasta. Tässä on todennäköisesti aika iso kulttuurillinen ero. En tiedä teistä muista, mutta uskoisin, että suomalaiset lapset kasvatetaan nöyremmiksi alun alkaenkin kuin Amerikan serkut.

Joka tapauksessa artikkelin sanoma on erittäin tärkeä. Jos itseään kohtelee hyvin ja rakastaa, niin elämä on onnellisempaa, ja kohtelee myös muita ihmisiä paremmin. Jos jatkuvasti yrittää vakuuttaa itseään siitä, että on loistavan hyvä, niin ei välttämättä pysty iloitsemaan läheisten onnistumisista kun he sattuvatkin olemaan parempia. Jos sen sijaan kokee tehneensä parhaansa ja kunnioittaa itseään koska yritti, niin lopputuloksella ei ole yhtä suurta merkitystä. On lupa myös epäonnistua.

Suorituspaineita voi itselleen kerätä mistä tahansa aiheesta. Tällä hetkellä yritän antaa itselleni luvan hengailla hiljaa, rentoutua brasilialaisella rannalla. Tulee väkisinkin mieleen, että myös minun pitäisi suorittaa jotain matkailijan temppurataa. Vuokrata hevonen, kävellä kolme kilsaa helteessä katsomaan kiveä, valvoa yötä myöten odotellen bileiden alkua, maksaa hiekkamönkijäajelusta… Mutta ei minun tarvitse olla the matkailija. Riittää, että nautin.

To see ourselves positively, we tend to inflate our own egos and put others down so that we can feel good in comparison.

Lainauksessa sanotaan, että nähdäksemme itsemme positiivisesti, me paisutamme omaa egoamme, ja lyttäämme muita, jotta voimme tuntea itsemme paremmiksi. Saan itseni välillä kiinni tällaisista ajatuksista ja jopa teoista. Täytyy olla kovin tarkkana, jotta tajuaa omat motiivit. Esimerkiksi reissatessa saatan ajatella alentuvasti nuorista kolleegoista, jotka häsläävät turistikrääsän ja retkien parissa, vaikka olin ihan samanlainen vielä pari vuotta sitten. Täytyy toppuutella omaa egoa jottei lipsahda typeriä kommentteja.

How can we grow if we can’t acknowledge our own weaknesses?

Miten voimme kasvaa, jos emme tunnusta heikkouksiamme? Välillä vaatii aikamoista itsetutkiskelua löytää heikot kohtansa. Eräs hiljattain tapaamani ihminen sanoi minua itsekkääksi ja ylimieliseksi. Mietin pari päivää mitä hän tarkoitti, kunnes jouduin toteamaan, että hän oli oikeassa. Olin todellakin ollut itsekäs ja ylimielinen. En toki tahallani, vaan siksi, että koin olevani parempi tietyissä asioissa ja koska olin epävarma hänen kiintymyksestään minuun. Asioita, joiden ei pitäisi vaikuttaa siihen miten käyttäydyn muita ihmisiä kohtaan. Koska en tuntenut olevani paras-mahdollinen-minä, olin todellakin yrittänyt ”lytätä” häntä tunteakseni itseni paremmaksi. Tosin olin tehnyt sen niin ovelasti, että oli vaikea edes myöntää, ettei kaikilla sanomisillani ollut ollutkaan hyviä tarkoitusperiä.

No matter how well we do, someone else always seems to be doing it better.

Olen hyväksynyt oman keskinkertaisuuteni aikoja sitten, mutta välillä kun olen hieman kateellinen jonkun täydellisestä vartalosta, huolitellusta ulkomuodosta, upeasta urasta, säkenöivästä taidosta tai kauniista kodista mietin olisinko valmis tekemään asian vaatimat uhraukset. Yleensä en ole. Olen mieluummin keskinkertainen kaikessa, kuin vietän puoli elämää kuntosalilla kaloreita laskien, tai kierrellen kauppoja etsien juuri tiettyyn asukokonaisuuteen sopivia kenkiä, tai enemmän tunteja työpaikalla, tai hurjasti enemmän yhden lajin treeniä tai sisustusliikkeissä ramppaamista. Toki kunnioitan ihmisiä joilla on joko luontaisia lahjoja tai kiinnostusta loistaa, mutta jos ei se tapahdu itsestään, niin yritän nauttia siitä mitä olen.

So what’s the answer? To stop judging and evaluating ourselves altogether. To stop trying to label ourselves as “good” or “bad” and simply accept ourselves with an open heart. To treat ourselves with the same kindness, caring, and compassion we would show to a good friend—or even a stranger, for that matter.

Artikkeli kehottaa lopettamaan itsensä arvostelun ja tuomitsemisen. Hyväksymään itsen avoimin sydämin. Kohtelemaan itseä samalla lempeydellä, huolenpidolla ja myötätunnolla kuin muitakin ihmisiä.

I wasn’t making myself a better person by beating myself up all the time. Instead, I was causing myself to feel inadequate and insecure, then taking out my frustration on the people closest to me.

En kehittänyt itsestäni parempaa arvostelemalla itseäni jatkuvasti. Sen sijaan tunsin itseni epävarmaksi ja rittämättömäksi, ja kohdistin turhautumisen läheisiini.

As I’ve defined it, self-compassion entails three core components. First, it requires self-kindness, that we be gentle and understanding with ourselves rather than harshly critical and judgmental. Second, it requires recognition of our common humanity, feeling connected with others in the experience of life rather than feeling isolated and alienated by our suffering. Third, it requires mindfulness—that we hold our experience in balanced awareness, rather than ignoring our pain or exaggerating it. We must achieve and combine these three essential elements in order to be truly self-compassionate.

This means that unlike self-esteem, the good feelings of self-compassion do not depend on being special and above average, or on meeting ideal goals. Instead, they come from caring about ourselves—fragile and imperfect yet magnificent as we are. Rather than pitting ourselves against other people in an endless comparison game, we embrace what we share with others and feel more connected and whole in the process. And the good feelings of self-compassion don’t go away when we mess up or things go wrong. In fact, self-compassion steps in precisely where self-esteem lets us down—whenever we fail or feel inadequate.

By tapping into our inner wellsprings of kindness, acknowledging the shared nature of our imperfect human condition, we can start to feel more secure, accepted, and alive.

Advertisements

Tietoja koralli

S. 1979, reissaaja, hyvää elämää etsimässä. Kirjoitan kahta blogia, yhtä matkoista ja toista elämän oivalluksista. kevennetty.wordpress.com kannella.wordpress.com
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s